Viimeinen matka

MATKAKAVERILLE💖

AURINKO NOUSEE, ON KASTETTA MAASSA, AIKA ON HERÄTÄ, NOUSTA JA LÄHTEÄ, KOHDATA YSTÄVÄ KALLEHIN. -KARI RYDMAN-

Kuva: Turku Ispoinen

Astun valkoiseen pelkistettyyn steriiliin huoneeseen. Huoneessa ei oikeastaan ole mitään ylimääräistä. Ilmassa leijuu desinfiointiaineen hento tuoksu.

Hoikat jalat pilkottavat peiton alta sängyn jalkapäädyssä. Jalkojen iho näyttää hentoiselta ruskealta silkkipaperilta. Tilan täyttää katkonainen hengityksen korina. 

Siinä sinä makaat ennen niin toimelias nainen väsyneenä elämän langat löyhästi käsissäsi. Miltä minusta tuntuu. Uskomattomalta. Surulliselta. Epätoivoiselta. Yksinäiseltä. Pelkoa jostakin. Ehkä tulevasta.

Mikset sinä vain nouse ylös ja touhota niin kuin ennenkin. En uskalla ajatella vielä huomista. Mitä tästä kaikesta seuraa. Ollaan vain tässä hetkessä. Muuta meillä ei ole kuin tämä hetki.

Hieron jalkojasi hiljaa. Et sano enää mitään. Et ole puhunut viikkoihin, kuukausiin. Kaikki on sanottu mitä on voitu. Olet vain nukkunut viime kuukaudet. Onko kulunut jo kuukausi, vai kaksi, en tiedä. Ajantaju on kadonnut. Kerran nostit päätäsi ja huudahdit; onko laskut maksettu. Sinulle tärkeää on maksaa laskut aina ajallaan. Mutta onko sen enää niin väliäkään. Mitään ei mukaansa saa viimeiselle matkalleen. Paitsi kaikki kauniit muistot.

Kuva: Tampere Pyynikki

Viimeksi kun puhuttiin kuukausia sitten halusit vieläkin lähteä matkalle. Matkustimme paljon yhdessä, viimeksi Barcelonassa vain muutama kuukausi aiemmin. Ihan hullua!

Otan tuolin ja istun viereesi. Kuudennen kerroksen ikkunasta näkyy Turun tuomiokirkko, jonka taakse aurinko pikku hiljaa valuu kuin merkiksi ohikiitävästä ajastasi maan päällä. Hoitaja on avannut verhot, vetänyt sälekaihtimet ylös saakka, jotta kaunis näkymä valuisi näkökenttään. Sinä et sitä näe, mutta tiedän, että sanoisit; miten onkaan kaunis näkymä. 

Hoitaja tietää ja sanoo, että saan istua tässä niin kauan kuin haluan. En päästä ajatustakaan päähäni. Istun vain ja olen. En osaa vielä surra. En itkeä. Sen aika kai tulee joskus myöhemmin. Niin kauan kuin on elämää, on toivoa. Siinä sinä vielä kuitenkin olet. Hoitaja katsoo minua myötätuntoisesti, kävelee pois ja vetää oven kiinni perässään. 

Katselen miten hyväkuntoiset hiukset sinulla on loppuun saakka. Harjaan hiuksiasi, rasvaan hilseilevää ihoasi. En tiedä tunnetko mitään. Kieli näyttää kuivalta viikunalta. Eräs ystäväni sanoi kerran, että ihmisen kielestä näkee elintavat. Mistä sekin nyt mieleeni juolahti. 

Yhtäkkiä päässäni alkaa soimaan Kari Rydmanin "Niin kaunis on maa". 

Tiedän nyt, että yksi elämänpituinen matka on tullut päätökseen🙏

      Kuva: Turku Uittamo

AURINKO LASKEE, JO PITENEE VARJOT. AIKA ON ERON JA JÄÄHYVÄISTEN. 

POISSA ON YSTÄVÄ KALLEHIN.        

-KARI RYDMAN-

Yhtä matkaa laskevan ilta-auringon kanssa elintoimintosi hiipuvat pikku hiljaa yön tehdessä omia pimeitä toimiaan. Aamulla olet jo poissa.

Kiitos äidilleni matkakaverilleni ihanista yhteisistä matkoista💓

Jatkamme matkaamme erikseen eri sfääreissä🌍🛩

Matkamuistot jäävät elämään!