Matkalla tuntemattomaan
16.11. ESPOOSSA Ihan hullua tämä kaikki, mutta jotain niin oikeaa. Istun patjallani nojaten seinään 34 neliöisessä yksiössäni. Olen lattia ihminen. Nojaan tyynyihin. Olen rajannut jopa pienen yksiöni puoleen. En tarvitse enempää. Kaapissa turhaan notkuneet tavarat ja huonekalut, jotka vaan seisovat paikallaan tuoden tyhjyyttä ovat hävinneet omaan tahtiinsa uusiin koteihinsa. Tuoneet iloa ja valoa heille, jotka niitä tarvitsevat. Näiden kautta on tapahtunut mukavia ihmis kohtaamisia. Paljonkaan ei ole enää jäljellä. Kaksi viikkoa aikaa tyhjentää asunto, joten voi olla ettei jäljelle jää mitään varastoitavaa. Tässä istuessani ja kirjoittaessani tätä kynttilänvalossa mietin; Mitä jäljelle jää kun kaikki turha riisutaan? Muutosta voisi sanoa eräänlaiseksi kuolemaksi, jota seuraa tyhjyys, tässä ja nyt hetkessä vahvasti olemisen sietämätön keveys. "Mikä on se sana joka viimeksi sanotaan Mitä jää kun lopultakin irrottaa Kun mitään ei voi viedä täältä mukanaan Mitä jää kun ka...
