Inspiroidu
Syyskuu on loistava matkustus kuukausi. On lämmintä, muttei ruuhkaista. Vietin virkistävän viikon Samoksen saarella, jossa en ollut aiemmin käynyt. Olin käynyt läpi sormileikkauksen. Kun sain lääkäriltä luvan matkustaa oih sitä onnen tunnetta, kun matkoja selailin.
Viimeiset pari vuotta ovat olleet raskaita monestakin eri syystä enkä päässyt lainkaan matkustamaan. Tutkin erilaisia äkkilähtöjä. Samoksen lehmää muistuttava olomuoto kartalla viehätti. Mikäli löytyy kiva hotelli, sinne seikkailemaan seuraavaksi.
Samos
Samoksen omaleimainen saari kuuluu Kreikalle. Kreikassa on yli tuhat saarta, jotka kuuluvat johonkin saari ryhmään. Samos kuuluu Pohjoisen Egean saari ryhmään.
Löysin sattumalta mukavan hotellin lehmän kaulan alapuoleisesta osasta. Pienen idyllisen kaupungin nimi on Pythagoreio. Herra tässä kuvassa.
Hotelli Prinsessa Riviera Resort sijaitsee muutaman kilometrin päässä keskustasta merenrannalla. Kävelymatka, merinäköala, siinäpä se.
Eräänä päivänä lähdin kävellen seikkailulle. Ajelehdin siniselle kadulle. Ympärillä näkyi kreikkalaisia värejä. Ihailtavaa katseltavaa mielelle kaikki se ympärillä värien tuoma kirkkaus.
Pohdin tulevaa. Kreikka on maa, joka ei ole minua aiemmin juurikaan kiehtonut. Mietin mieltäni rajoittavia tekijöitä. Tulin päästämään irti vanhoista toimintamalleista. Joten sinne menen jonne en yleensä menisi. Sinne mikä pelottaa eniten avautuu ihmeellinen maailma.
Istun vaaleanpunaiselle penkille, sininen väri stimuloi aistejani. Vielä en ole valmis hyppäämään uuteen. On opittavaa vielä. Nautitaan nyt vain tästä hetkestä. Kissa kaveri, joka valtasi lopulta koko penkin sai minut mietteliääksi. Kissalla päivä kuluu ihan lunkisti ottaen. Riittää, että sen perustarpeet tulevat tyydytetyiksi. Tämä riittää minulle.
Matkustan, elän, koen
Olen aina rakastanut matkustamista. Aika ajoin on hyvä käydä oman maan rajojen ulkopuolella. Kun katselee kotimaataan toiselta laidalta, tulee asioihin perspektiiviä. Oman mukavuus alueen ulkopuolella k hetkittäinenkin käynti rikastuttaa mielenmaisemaa. Yksin matkustavana pääsee hyppäämään tilanteisiin. Tapaa erilaisia ihmisiä. Löytää tarinoita. Tykkään tarkkailla ihmisiä. Se on tämän jutun suola.
Löysin erikoisen paikan saatuani kyydin keskustaan paikalliselta mieheltä. Pyysin jättämään vaan johonkin. Eksyin taidekadulle.
Taidekatu Pythagorion keskustassa. Keskusta on täynnä kapeita kujia, joissa on valtavasti aistillisia elämyksiä. Kadut on maalattu väreillä. On kiviä ja kukkia. Seiniä ja ovia on entisöity eri värein.
Pythagorion keskustan rantakatu on pieni mutta herttainen kalastajakylämainen, jonka varrella on lukuisia tavernoja.Miten pienestä sitä onkaan kiitollinen. Aamiainen hotellin terassilla auringon valaistessa.
Kirjoittajan luovuus avautuu pikkuhiljaa. Ymmärrän kirjailijoita, jotka matkaavat kirjoittamaan kotinsa ulkopuolelle. Luovuus avautuu ihan eri tavalla eri paikoissa. Tekstin kirjoittamiseen tulee syvyyttä. Oma matkani kirjoittajana on vasta alkamassa. Ihan keskeneräinen. Keskityn siis nautiskelemaan aistien kautta hetkessä. Kirjoitan ylös mitä aistin.
Keskityn aamu aurinkoon, hyvään ruokaan, uimiseen ja lepoon. Väkisin puskeminen ei edistä asioita. Merelle tuijottelu tekee hyvää mielelle. Annetaan ideoiden kypsyä hitaasti kuin rypäleet viiniköynnöksessä. Tapasin sveitsiläisen yksinmatkustavan naisen, kreikkalaisen miehen, on kiva jutella ihmisten kanssa eri maista, oppia toisen kulttuuria. Matkoilla parasta on juuri ihmiskohtaamiset. Tarinat, joita kerrotaan. Tarinat, jotka jäävät elämään. Kirjoittaminen on läsnä joka päivä. Kirjoitan matkapäiväkirjaa matkasta ja kokemuksista. Kännykkää ei tarvita paitsi valokuvaukseen. Matkalla on mukavaa jutella kasvotusten. Olla vuorovaikutuksessa ja tulla nähdyksi puolin ja toisin.
Viinimuseossa
Matka Samoksen pääkaupunkiin
Eräänä päivänä päätän körötellä taksilla Samoksen pääkaupunkiin Vathyyn. Taksimatka Pythagoriosta Vathyyn maksaa muistaakseni noin 20 euroa.
Vathyssa kävellelssäni rantaa pitkin eksyn viinimuseoon. Sisäänpääsy on vain 5 euroa. Mitä kaikkea tuolla rahalla saakaan. Kierroksen viinimuseossa tutustuen viininvalmistukseen Samoksen saarella. Älyttömän paljon asioita.
Viininmaistajaiset kuuluvat hintaan. Maistoimme 5 paikallista viiniä. Opas kertoo viininvalmistuksen historiaa samalla kun maistellaan toisen turistin kanssa. Tunnen makean Muscat-rypäleen tuoksun lasissani. Tuoksu on pähkinäinen ja rusinainen. Maistuu siltä kuin olisi haukannut kypsää viikunaa.
Myynnissä on Samoksella valmistettuja paikallisia eteerisiä öljyjä. Tuoksuttelen jasmiinin kukkia ja laventelia. Olen haaveillut käyväni joskus laventeli pelloilla Etelä-Ranskassa. Unelma elää edelleen.
Paikallisia eteerisiä öljyjä.
Kosher viinejä. Kosher viineillä on erityinen valmistustapa, jossa kunnioitetaan juutalaisten perinteitä viininvalmistuksen ja viiniköynnösten kasvatuksen eri vaiheissa.
Aisti taidetta, maista viiniä🥂
Viinimuseossa on esillä taidetta. Kaikille aisteille jotakin vain 5 eurolla. Syntyi mieleenpainuva aistimuisto. Aisti taidetta samalla kun maistaa viiniä. Kannattaa uskaltaa sukeltaa harmaan ladon ovesta sisään. Just se pelottavin ja mitäänsanomattomin ovi voi antaa todella paljon.
Paikallisia tuliaisia rosee viiniä, ruususaippuaa ja argan öljy pohjaista ihovoidetta. Timjami hunaja on herkullista. Laadukas tuote, jossa tuoksuu timjami hitusen. En ole oikein timjamin ystävä.
Aistimuistot syntyvät tuoksuista. Aistimuisto kestää pitkään. Muistelen usein asioita joita on kokenut tietyn maun tai tuoksun kautta. Aromeja lasissa tai jokin muu aistillinen kokemus. Saattaa olla häivähdys lapsuuden muistoista tai elämän matkan varrelta aromien kautta.Ihana hyvinvointikahvila Pythagorion keskustassa nimeltään
tropicannahealthybar
Mieltä voi huijata. Mielen ikävän muiston voi kääntää hyväksi. Hyvät muistot tuovat turvallisuutta ja iloa arkeen. Näihin aisti muistoihin voidaan aina palata uudelleen. Valokuvat jäävät elämään, joten ne ovat oiva apu muistelmissa.
Vihreä ovi. Vihreän värin sanotaan luovan harmoniaa ja tasapainoa, tuo rauhallisuutta ja uudistuksia. Nähdään toivon ja levollisuuden värinä. Runsas aromimaailma ja värien aistiminen tuottavat iloa pitkäksi aikaa jokapäiväiseen arkeen🌞
Eksyn rannalle, jossa jään juttelemaan Kreikkalaisen miehen kanssa. Mies on asunut Australiassa vuosikymmeniä. Näitä pyhiä kohtaamisia minulla on ollut usein matkoilla. Kohtaaminen tapahtuu usein rannalla. Mies kertoo tarinansa. Kiitollisuus valtaa sydämeni😍
Matka jatkuu seuraaviin seikkailuihin📚✏️
Pysythän matkassani🩷🚶♀️
Adios amigos🌹
Kommentit
Lähetä kommentti