Makumatkalla Tampereella
RUOKA YSTÄVÄT YHTEEN AJAA
Lähden Tampereelle Kampista Onnibussilla. Joka 11:s ilmainen matka houkuttelee samoin lipun hinta. Enemmän houkuttelee nähdä pitkästä aikaa ystäviä vuosien takaa. "Mistä tunnet sä ystävän" - laulu alkaa soimaan päässäni. Siitä, että juttu jatkuu normaalisti mihin viimeksi jäätiin. Nähtiin viimeksi 8 vuotta sitten. Hassua mistä idea matkaan voi lähteä liikkeelle. Facebookissa käydystä keskustelusta muutamalla lauseella. Huulenheitosta, koska asuin Tampereella 20 vuotta, enkä koskaan käynyt kyseisessä ravintolassa.
TAMPEREEN TAMMELA
Jään bussista Tampereen linja-auto asemalla. Kävelen Tammelan kaupunginosaan. Tammela on suosittu Tampereella sijaitseva vireä kaupunginosa lähellä keskustaa. Forssassa sijaitsee Tammela. Joskus nämä kaksi menevät sekaisin. Tampereen Tammelan torilta saa sitä kuuluisaa mustaamakkaraa. En kuitenkaan ehdi jäädä maistelemaan. Ystävät odottavat.
Kreikkalainen ravintola Antika sijaitsee Tammelan torin laidalla osoitteessa Väinölänkatu. Antika tarkoittaa muuten antiikkia tai antiikkista.
Ravintolan ympäristö on kuin pieni palanen Kreikkaa. Rauhallinen ulkoterassi sijaitsee puiden katveessa. On kuin astuisi toiseen maailmaan.
Ravintola salin kaunista sisustusta antiikin Kreikan tyyliin. Tunnelmallinen paikka talvea ajatellen. Täällä on mukava viivähtää, kun marraskuun pimeä loskaisuus koittaa. Pääsee pakoon arkea hetkeksi.
NÄIHIN KUVIIN, NÄIHIN TUNNELMIIN
Tähän on helppo jäädä aistimaan kuvista tunnelmaa. Ruokailtuani pistäydyn sisällä ottamassa valokuvia. Hiukan kävelyä ruokailun päätteeksi tekee hyvää. Nautin halloumijuustosalaattia ja kanavarrasta. Kreikkalaiseen perinteisiin ruokalajeihin kuuluu muun muassa Souvlaki, joka on valmistettu grillaten. Lihaa, kanaa tai kasviksia tikussa tai vartaassa. Kanatikkuni on mehevää eikä lainkaan yli grillattua. Juomaksi maistuu sitruunalla maustettu kivennäisvesi.
MATKAMESSUILTA
Matkamessuilla kuulemani tutkimuksen mukaan suomalaiset matkustavat mielellään Kreikkaan. Eikä ihme. Kreikassa osataan palvella rennosti, olla vieraanvaraisia. Kohdataan ihminen ilman jatkuvaa tuijottelua kännykkään. Todella kohdataan ihminen. Ja mikä ruokakulttuuri. Ruoka jää mieleen yleensä matkalta. Kreikkalainen ruoka on maistuvaa kotiruoka tyyppistä, jotenkin mutkatonta. Suomalainen tykkää grillata kesäisin joten vartaat ovat siihen oivia ruokalajeja.
Näsijärven puolella sijaitsee rantaraitti Ranta Tampellan kadulla. Särkänniemen huvipuiston ja Lapinniemen kylpylän välisellä ranta osuudella matkaa kävellen on noin 3 kilometriä.
Emme kuitenkaan jääneet kumpaankaan vaan menemme ulko-ilma kahvila Seilaan. Täällä on myös bajamaja. Jälkiruuaksi nautin alkoholittoman lonkeron jäillä. Virkistävä sitrus hedelmän makuinen juoma on omiaan helteiseen hetkeen. Ystäväni nauttii herkullisen jääkahvin kermavaahdolla. Sen päällä on värikkäitä nonparelleja. Nonparelli on lainasana Amerikasta "nonpareil". Tulipa sekin tutkittua.
Ilma on painostavan kuuma vaikkakaan ei aurinko paista. Tämä saattaa tietää sadetta. Täällä rantamaisemissa on kuitenkin suht viileää istuskella. Maisema Pyhäjärvelle päin on rauhoittava.
Alueelta löytyy muutakin mukavaa kuten merkillisen kuuloinen Massunlasten uimapaikka. Ulkokuntoilulaitteet ja koirapuisto sijaitsevat lähes vieritysten. Onpas kerrassaan riemastuttava kesäpäivän viettopaikka kenelle tahansa.
Matkalla linja-autoasemalle pistäydyn Kehräsaaressa. Tampereen Kehräsaaresta Laukontorin läheisyydestä Näsijärven puolelta löytyy seinästä oiva teksti. Tähän lauseeseen on hyvä päättää tämän päivän lähimatka.
Olipas se leppoisa kesäpäivä. Kiireetön mukava jälleen näkeminen makumatkalla.
Illaksi kotiin by Onnibus🚗
Adios amigos💛
Kommentit
Lähetä kommentti