Pariisi Au Revoir🥐

Matkatarinoita📚✏️

Asunto on pieni. Asukki on tehnyt kodistaan viihtyisän ja kodikkaan. Voisi kuvailla asunnon olevan taiteilijamainen. Luovan ihmisen hyvällä tavalla boheemi koti. 

Kevyen silkkiset ikkuna verhot ovat uudet, väriltään siniset. Sinisiä verhoja ei asukki olisi koskaan ajatellut hankkivansa. Mieli muuttuu, kun aika on sopiva muutokselle, voi hankkia myös siniset verhot. Vapaudessa voi tehdä melkein mitä tahansa.

Heti sinisten verhojen jälkeen oikealla puolella seinällä on taulu. Ihmeellistä onkin miten siniset verhot ja taulu sopivat niin hyvin yhteen. Ihan vierekkäin vaikka ovat erilaisia väreiltään. Taulu edustaa asukilleen sielunkumppanuutta. Hankittaessa taulua, asukki ei edes tajunnut sen todellista sanomaa. Kun taulun seinälle asetti, se suorastaan pysäytti mielen pohtimaan sen merkitystä syvemmin.

Sielunkumppanuus on jotain sellaista, josta tällä asukilla ei ole vielä hajuakaan. Jotain sellaista, josta on vain kuullut monien puhuvan. Jotain ihmeellistä yhteyttä, josta on kuullut puhuttavan ja lukenut vain kirjoista. Mutta josta tajuaa aika ajoin haaveilevansa.

Ensimmäinen uuteen kotiin kirpparilta hankittu taulu edustaa jonkun vuosisadan Pariisia. Au revoir soi haikeana asukin korvissa. Jokin tuntuu tutulta, muttei tiedä miksi. 

Taulu kirvoittaa tarinoimaan. Pariisissa eleli pariskunta vai olivatko nämä kaksi kenties sattumalta tavanneet siellä kerran joskus kauan sitten? Vai oliko pariskunta kenties viettänyt pitkän romanttisen viikonlopun? 

Pariisilaisen tunnelman pystyy aistimaan. Ranskan kieli soljuu iloisena. Puheensorina yltyy ja vaimenee katu kahviloissa.Voi aistia nenässään kahvin paahteisuuden ja vastapaistetun patongin tuoksun. Voi kuulla ranskalaisen kurttusoittimen sellaisen haitarin tapaisen äänen, jota musta hattuinen mies valkopunaraidallisessa paidassaan soittaa.

Ranskalaiseen tapaan viini virtaa. Viini kuuluu ranskalaiseen kulttuuriin. Viinistä tulee lämmin olo. Viinin kera on pohdiskeltu ja keskusteltu, nautittu ja juovuttu, suudeltu ja tapeltu, iloittu ja surtu. Yksin tai yhdessä muiden kanssa. Tässä tapauksessa rakastuneet juopuvat viinistä ja toisistansa.

Aistin kävellessämme käsi kädessä rennon ranskalaisen ilmapiirin. Kuulen korvissani; Au revoir! 

"You said me once"- saa kehossani aikaan vilun väreitä. Tämä on kuin salaman isku. Tuolloin olimme rakastuneita. Sinä ja minä. Sielunkumppaneita. Tai ainakin luulen niin. 

Kiertelimme Seine joen vartta pitkin käsikädessä katsellen laivojen hidasta lipumista. Katselimme Eiffel-tornia ihmetellen tämän suuruutta ja ainutlaatuisuutta. Muistan ja tunnen sen hyvän olon tunteen, kun seisoimme vierekkäin tuntien toisen lämpimän vartalon kylki kylkiämme vasten. Pidit kättäsi ympärilläni aivan kuten taulussakin.

Vuodenaika oli syksyä. Oli sopivan lämmintä, mutta sen verran kuitenkin viileää jo, että sinulla oli puku ja minulla popliinitakki beigenvärinen. Miten olikin niin hyvä olla. Me vain olimme. Toisiamme varten siinä hetkessä. Jotain kuitenkin tapahtui, koska jouduimme eri suuntiin.

Mutta yhtäkkiä vain katosit elämästäni. Mitä meille tapahtui? Pelästyimmekö liiasta hyvän olon tunteesta? Elimmekö liikaa muille? Lähdinkö minä pois? Lähditkö sinä pois? Jäi vain tyhjä taulu, joka seinällä muistuttaa. Tuo aistimuiston.

Ei pyytänyt jäämään! 

Au Revoir!