Pariisi Au Revoir🥐

Matkatarinoita📚✏️

Asunto on pieni yhdellä huoneella ja keittokomerolla. Asukas on tehnyt kodistaan viihtyisän ja kodikkaan. Voisi kuvailla asunnon olevan taiteilijamainen. Luovan ihmisen hyvällä tavalla boheemi koti on koristeltu tauluilla.

Kevyen silkkiset ikkuna verhot ovat uudet, väriltään siniset. Sinisiä verhoja ei asukki olisi koskaan ajatellut hankkivansa. Mieli muuttuu, kun aika on sopiva muutokselle, voi hankkia myös siniset verhot. Vapaudessa voi tehdä melkein mitä tahansa.

Heti sinisten verhojen jälkeen oikealla puolella seinällä on taulu. Kirpparilöytö. Ihmeellistä onkin miten siniset verhot ja taulu sopivat niin hyvin yhteen vaikka ovat erilaisia väreiltään. Taulu edustaa asukilleen sielunkumppanuutta. Hankittaessa taulua, asukki ei edes tajunnut sen todellista sanomaa. Kun taulun seinälle asetti, se suorastaan pysäytti mielen pohtimaan taulun merkitystä syvemmin tarinaan sukeltaa.

Sielunkumppanuus on jotain sellaista, josta tällä asukilla ei ole vielä hajuakaan. Jotain sellaista, josta on vain kuullut tarinoita. Jotain ihmeellistä yhteyttä, josta on kuullut puhuttavan. Mutta josta ymmärtää aika ajoin haaveilevansa. Kaipaavansa.

Ensimmäinen uuteen kotiin asettunut taulu edustaa jonkun vuosisadan Pariisia. Au revoir soi haikeana asukin korvissa. Jokin taulussa tuntuu tutulta, muttei tiedä miksi. 

Kirvoittaa tarinaan. Pariisissa eli joskus pariskunta. Olivatko nämä kaksi kenties sattumalta tavanneet siellä kerran joskus kauan sitten? Vai oliko pariskunta kenties viettänyt pitkän romanttisen viikonlopun? 

Pariisilaisen tunnelman pystyy aistimaan. Ranskan kieli soljuu iloisena. Puheensorina yltyy ja vaimenee katu kahviloissa. Voi aistia nenässään cafe oleen paahteisuuden ja vastapaistetun patongin tuoksun. Voi kuulla ranskalaisen kurttusoittimen sellaisen haitarin tapaisen, jota musta hattuinen mies valkopunaraidallisessa paidassaan soittaa.

Ranskalaiseen ruoka kulttuuriin viini kuuluu lähes joka pöytään. Tulee lämmin olo ja kielenkannat irtoavat. Viinin kera on pohdiskeltu ja keskusteltu, nautittu ja juovuttu, suudeltu ja tapeltu, iloittu ja surtu. Yksin tai yhdessä muiden kanssa. Monet rakastuneet ovat juopuneet viinistä ja toisistaan.

Aistin kävellessämme rennosti ranskalaisen boheemin ilmapiirin. Kuulen, kun Ritzin ovimies sanoo: Au revoir! 

"You said me once"

Laulun haikeat sävelet saavat aikaan kehossani vilun väreitä. Sisällä se on kuin salaman isku. Tuolloin olimme rakastuneita. Sinä ja minä. Sielunkumppaneita. Luulin sen kestävän ikuisesti.

Kiertelimme Seine joen vartta pitkin käsi kädessä katsellen laivojen hidasta lipumista. Seisoimme Eiffel-tornia ihmetellen tämän suuruutta ja ainutlaatuisuutta. Muistan sen hyvän olon tunteen, kun seisoimme vierekkäin tuntien toisen lämpimän vartalon kylki kylkiämme vasten. Pidit kättäsi ympärilläni aivan kuten taulussakin.

Vuodenaika oli syksy. Oli sopivan lämmintä, mutta sen verran viileää jo, että sinulla oli puku ja minulla popliinitakki beigenvärinen. Miten olikin niin hyvä olla siinä. Me vain olimme. Seisoimme Moulin Rougen edessä. Emme menneet sisään. Tuulimyllyt riittivät nähtävyyteen. Olimme toisiamme varten siinä hetkessä. Jotain tapahtui, jouduimme eri suuntiin. Ajauduimme erillemme.

Yhtäkkiä vain katosit. Mitä meille tapahtui? Pelästyimmekö liiasta hyvän olon tunteesta? Elimmekö liikaa muille? Lähdinkö minä pois? Lähditkö sinä pois? Jäi tuo taulu, joka seinällä hetkestä muistuttaa. Ikuisen aistimuiston tuoksuineen, tuntemuksineen.

Ei pyytänyt jäämään joten Au Revoir!